Tarjolla on syyskuusta 2023 alkaen laadukkaita piano- ja musiikkitunteja Kellokosken Ruukilla, maanantai-iltaisin klo 17 jälkeen. Paikkana on Ruukinkulman konttori, tunnelmallinen yhteiskäyttötyötila, johon saatiin keväällä 2023 akustinen piano lahjoituksena! Kuljetan mukana myös läppäriä ja bluetooth-kaiutinta, joten musiikin kuuntelu ja taustanauhojen kanssa soittaminen onnistuu vaivatta. Opetukseni on hauskaa, luovaa, monipuolista ja oppilaslähtöistä, eli työtavat ja sisällöt sopeutetaan oppilaan ikätasoon, ja tavoitteet asetetaan yhdessä. Kappaleissa ja tyyleissä huomioin aina oppilaan toiveet ja mieltymykset. Esittelen myös musiikkia "laatikon" ulkopuolelta mutta en tuputa omia mieltymyksiäni parempina. Voin opettaa kevyttä klassista, poppia, jatsia, elokuva- ja pelimusiikkia, rytmimusiikin eri lajeja, säestystä, sävellystä, sovitusta, sanoitusta, softasyntikoita, biisintekoa, musiikkiteknologiaa, yhteissoittoa... you name it! Hinnasto (sis alv 24%) Yksityistunnit: 30min 38€ 45min 50€ 60min 65€ (epäsäännölliset intensiivitunnit, ei vasta-alkajille) Paritunnit: 45min 35€ 60min 40€ Lapsille ja nuorille suosittelen tuntia joka viikko, kiireisille aikuisille joka toinen viikko saattaa olla sopivampi tahti. Jutellaan! Kiinnostuitko? Laita meiliä: [email protected] tai soita minulle 0440394661
0 Comments
Blogissa on ollut hiljaista viime aikoina. Se johtuu siitä että viimeiset pari vuotta olen keskittynyt enemmän säveltämiseen ja muusikkona toimimiseen. Olen julkaissut omaa musiikkiani – albumin ja kaksi EP:tä – sekä keikkaillut ahkerasti yksin, duoissa ja bändeissä. Voit kurkkia lisätietoa artistisivultani www.paulapraktig.com sekä instagramista @paula_praktig.
Kuluneina vuosina olen toki myös opettanut sivutoimisesti siellä täällä. Toimin mm. avustavana opettajana Metropolia AMK:ssa ryhmäpedagogiikan kurssilla kouluttamassa tulevia pianonsoitonopettajia. Muutin 2022 Helsingistä Tuusulan Kellokoskelle ja olen nauttinut "maalaiselämästä" valtavasti. Autottomalle sopivia opetustöitä en kuitenkaan ole Keski-Uusimaan alueelta onnistunut löytämään. Tuntumani mukaan tämä johtuu kolmesta asiasta: 1) kunnalliset taiteen perusopetuksen valtiontuen piirissä olevat musiikkiopistot hakevat pääsääntöisesti klassisen musiikin opettajia 2) Sibelius-akatemia tuottaa alueelle riittävästi maistereita, ja minulla on "vain" AMK-pätevyys 3) yksityiset musiikkikoulut eivät palkkaa sellaista opettajaa, joka vaatii TES:n mukaista palkkaa. Yksityisen opetusalan työehtosopimus on yleissitova, mutta ikävä kyllä siitä laistetaan hyvin usein. Itse opetusalan ammattijärjestöön kuuluvana kokeneena ammattilaisena pidän kiinni liiton minulle neuvottelemista oikeuksista, joihin kuuluu vähimmäispalkkataso. Tämä sanottuna, päätin alkaa tarjoamaan pianotunteja Kellokoskella työosuuskunnan kautta. Kuulun monialaiseen työosuuskunta Plejadiin, joka tuottaa erityyppisiä palveluita. Yksi niistä on pianonsoiton opetus. Osuuskunta siis palkkaa minut tähän työhön, mikäli oppilaita löytyy. Ks. seuraava postaus! Kollegani Liisa Koskimies teki YAMK-työnsä pianon ryhmäopetuksesta. Hän opettaa laillani Rytmimusiikkiopisto Taukossa pianoryhmiä. Liisa on etsinyt työssään ratkaisua kysymykseen, joka minuakin on vaivannut: kuinka opettaa solistista soitinta ryhmäkontekstissa. Hän on luonut hauskoja, kiinnostavia ja luovia menetelmiä ja materiaalia tähän tarpeeseen. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ja inspiroitumaan!
www.theseus.fi/handle/10024/338701 Sylvia Coats: Thinking As You Play. Teaching Piano in Individual and Group Lessons. Indiana University Press 2006
Coatsin opetuksen lähtökohtana on opettaa oppilaille pianonsoiton myötä musiikkia, musiikillisia ilmiöitä, ongelmanratkaisutaitoja, vuorovaikutusta, kuuntelua ja ryhmätyötaitoja. Oppilasta autetaan hoksaamaan musiikissa säännönmukaisuuksia ja soveltamaan niitä. Nämä opintosuunnitelmista tutut fraasit ovat timanttia, mutta mitäpä ne käytännössä tarkoittavat? Tartuin kirjaan ensin siksi, että olin kiinnostunut lukemaan pianon ryhmäopetuksesta. Ryhmäopetuksesta kuitenkin puhutaan vasta loppupuolella. Luin kirjan silti alusta asti, ja olen iloinen että luin. Kirjassa on paljon käytännön esimerkkejä ja se on muutenkin hyvin käyttökelpoinen. Coats on myös hyvä tiivistämään ja vetämään yhteen. Kirjasta löytyy taulukkomuotoisia luokitelmia, eri osa-alueiden listauksia, prosessikuvauksia. Ne ovat toki abstrakteja mutta täysin ymmärrettäviä viimeistään sitten kun ne tuodaan käytännön esimerkkeihin. Kirjassa on runsaasti opetustilanteita elävästä elämästä, joita pystyy helposti peilaamaan omiin kokemuksiin. Kaikki käytetyt termit avataan. Kieli, jota Coats käyttää, on kirkasta ja selkeää. Minulle tämmöinen lähestymistapa toimii koska rakastan järjestelmällisyyttä. Esimerkkinä, toka luvun lopussa on ihana "Care and Nurture of the Piano Student - A Checklist for Teaching" joka voisi olla vaikka huoneentaulu jokaiselle tuntisuunnitelmia laativalle. Seuraavaksi käydään läpi ja luokitellaan musiikkillisia ilmiöitä ja musiikillisia lainalaisuuksia. Sen jälkeen puhutaan opetussuunnitelman tekemisestä. Tämä oli tosi antoisa, varsinkin jos joskus perustaisin oman pianostudion tai pianokoulun. Monestihan kuulee tätä mantraa että "opetussuunnitelma räätälöidään kullekin oppilaalle erikseen" - josta herää itselleni ensimmäisenä kysymys: vai onko sitä lainkaan? Coats peräänkuuluttaakin ylimalkaisen "kappaleen ohessa" tapahtuvan oppimisen suunnitelmallisuutta ja näkyväksi tekemistä: säännönmukaisuuksien ja ilmiöiden sanoittamista, asioiden yhdistelyä ja käsitteellistämistä. Kuinka ohjata oppilasta tulemaan itse aktiiviseksi ongelmanratkaisijaksi? Siihenkin annetaan askelmerkit tässä kirjassa. Coats käsittelee huolellisesti myös oppilaan ja opettajan välistä kommunikaatiota, oppimistyylejä ja persoonallisuustyyppejä (Myers & Briggsin mukaan). Nämä luvut hyppäsin yli koska meillä on pedagogisissa opinnoissa käyty näitä asioita jo kattavasti. Sitten vihdoin ryhmäopetukseen. - Ryhmän muodostamisen periaatteita. Luvussa annetaan mm. esimerkki nopeasta tasotestistä, jonka voi teettää kun jakaa uusia oppilaita ryhmiin tason mukaan. - Ryhmän kehitysvaiheet: jäsenyys -> vaikuttaminen -> tunteiden jakaminen -> yksilöiden erilaisuus -> oppiva ryhmä. - Ongelmanratkaisu ryhmätunnilla: mm. sopiva haaste, siihen vaikuttavien ilmiöiden määrittäminen, fokusointi ja rajaaminen, soveltaminen (transponointi, improvisointi, korvakuulosoitto, peilaaminen vasen/oikea), motivaatio, kappaleen harjoittelu ilman pianoa (liikkuen, taputtaen, laulaen, piirtäen) ja eri tapoja hyödyntää ryhmäympäristöä. - Ryhmädynamiikka. Kuinka luotsata ryhmä vaiheesta toiseen, toimivaksi, oppivaksi ryhmäksi? Opettajan rooli on erilainen kuin yksilöopetuksessa! Ennen kaikkea ryhmässä opettaja fasilitoi, mahdollistaa kullekin ryhmäläiselle oman tavoitteen asettamisen ja sitä kohti etenemisen. Ryhmäympäristö tuo enemmän vastuuta oppimisesta oppijoille itselleen. Opettaminen on materiaalin valintaa, huomion suuntaamista, kysymistä, ohjaamista, keskustelua, erilaisten toimintatehtävien liidaamista. Minulle tuli yllätyksenä että Coats ei esitellyt minkäänlaisia ryhmäytymisaktiviteetteja. Varmaan sosiaalinen kulttuuri on aika erilaista USA:ssa kuin Suomessa. Minusta täällä oppilaat tarvitsevat aika paljon kannustusta että uskaltavat edes ottaa toisiinsa kontaktia. Oivalsin kirjaa lukiessa että ryhmäopetusta ei kannata lähestyä samalla tavalla kuin yksilöopetusta. Ryhmässä olemiselle, keskustelulle, kysymyksille, eri tapojen kokeilemiselle, erilaisille mieltymyksille ja ideoille, yhdessä ja eri aistien kautta oppimiselle pitää opettajana antaa aikaa ja mahdollisuuksia! Vastuuttaa ryhmän jäseniä jakamaan huomioita keskenään, sen sijaan että vain määräisi tehtäviä ja kiertäisi korjaamassa yksilöiden virheitä. Ryhmä on etu, ei haitta. Avoimen ja turvallisen ilmapiirin luomiseen kannattaa satsata ja olla itse esimerkki ilmapiiristä jota haluaa nähdä. Tähän postaukseen minut innoitti Inga Rikandin tohtorityö Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen laitokselle:
NEGOTIATING MUSICAL AND PEDAGOGIGAL AGENCY IN A LEARNING COMMUNITY - A CASE OF REDESIGNING A GROUP PIANO VAPAA SÄESTYS COURSE IN MUSIC TEACHER EDUCATION Työ on projektikuvaus ja haastattelututkimus, jonka tuloksena tekijä kehitti uusia yhteisöllisiä vapaasäestyksen opettamisen ja oppimisen tapoja. Aloin lukea työtä siksi, että siinä käsitellään kysymyksiä, joihin itsekin olen törmännyt rytmimusiikin pianonsoiton ryhmäopetuksen tuntiopettajana. Mietin kuumeisesti, miten Rikandin ideat ja menetelmät olisivat sovellettavissa siihen kontekstiin jossa itse työskentelen: rytmimusiikin yleisen oppimäärän pianonsoitonopetus. Oppilaillani ei ole yksityisopetusta eikä pakollista musiikin hahmoaineiden opetusta lainkaan, vaan opetus tapahtuu pelkästään 2-4 hengen pienryhmissä, 45min viikossa, pelkästään sähköpianolla. Yleiseen oppimäärän ei kuulu pakollisia esiintymisiä tai tutkintoja, eli kyseessä on melko löyhä, harrastuspohjainen mutta silti opetussuunnitelman mukaan tavoitteellinen konteksti. Oppimisen tavoitteellisuus on hieman kysymysmerkki minulle, jos oppilailta ei varsinaisesti voi "vaatia" kotiharjoittelua. Jotkut harjoittelevatkin, kun taas toisilla ei ole edes soitinta. Ryhmän sisällä joku oppii nopeammin, joku hitaammin. Kappaleiden valintakin on hyvin moniulotteista, kun yksi haluaa soittaa pelimusiikkia, yksi bluesia, ja yksi vain "hyvää musiikkia" osaamatta antaa esimerkkiä siitä, mikä on hänen mielestään hyvää. Opetussuunnitelman mukaan musiikkikoulussa panostetaan harrastuksen sosiaaliseen ulottuvuuteen, joten tunneilla tulisi olla paljon yhteissoittoa. Mitä ryhmäopetuksen menetelmiä on jo kehitetty? Miten voin hyödyntää ryhmää opetuksessani? Oma kokemukseni pianonsoiton opiskelusta perustuu vahvasti yksilöopetukseen. Yksilöopetus on minulle paljon luontevampaa ja siinä on helppoa olla oppilaslähtöinen opettaja, mm. laatia ja muokata materiaaleja yksilön tarpeiden mukaan. Koitan parhaani mukaan opettaa myös tekniikkaa, hahmotusta ja tulkintaa kappaleiden mukana. Ryhmäkontekstissa kaikki tämä on hieman hankalaa, kun samassa ryhmässä voi olla neljä hyvin erilaisilla vahvuuksilla, vuorovaikutustyyleillä ja musiikkimauilla varustettua oppijaa. Rikandin tohtorityö nojaa sosiokulttuuriseen oppimiskäsitykseen. Kolme vuotta kestäneen työprosessin pyrkimys oli paitsi suunnitella ja luoda yhteisöllinen vapaasäestyksen oppimisympäristö, myös kriittisen pedagogiikan periaatteiden pohjalta tukea opiskelijoidensa musiikillista toimijuutta (agency). Rikandin oppilaat ovat kaikki aikuisia, musiikkiopinnoissaan pitkällä ja tähtäävät musiikinopettajan ammattiin. Ammatissa vahva musiikillinen toimijuus onkin ensisijaisen tärkeä taito. Aloin miettiä, mitä musiikillinen toimijuus tarkoittaa omille oppilailleni? Sitäkö, että he kuuntelevat musiikkia, käyvät konserteissa, jakavat musiikkilinkkejä ystävien kanssa? Että uskaltavat käyttää ja näyttää taitojaan omissa yhteisöissään, kuten vaikka esiintyä tai säestää perhejuhlissa tai koulussa? Sitäkö, että he osoittavat ajatuksiaan ja tunteitaan tekemällä omia kappaleita tai improvisoimalla? Uskallusta ja aktiivista otetta yhteissoittoon? Oman musiikillisen identiteetin tai johonkin alakulttuuriryhmään kuulumisen vahvistamista? Ja ennen kaikkea: miten näitä asioita opetetaan menestyksekkäästi alkeistasolla olevassa ryhmässä? Yksi Rikandin ideoista, joita itsekin jo käytän, oli pyytää opiskelijoita tuomaan biisejä tunnille. Ensin opettaja esitteli tyylilajin, ja seuraavalle tunnille oppilaat toivat omat biisiehdotuksensa ko.tyylistä ja esittivät ne ryhmälle laulaen ja soittaen. Koko ryhmä sai laulaa mukana jos biisi oli ennalta tuttu. Sitten niistä valittiin yksi tai kaksi biisiä, jotka kaikki opettelivat. Tämä oli koettu hyvänä käytäntönä, verrattuna siihen vanhaan tapaan, että opettaja vain antaa jonkin kappaleen ja sanoo että tämä on sitten shuffle. Siinähän on mm. vaara että vuosien myötä opettaja tulee kanonisoineeksi tietyt kappaleet. Sen sijaan itse biisejä valitessa ja musiikista tiettyjä tyylipiirteitä skannatessa oppilaiden oma toimijuus ja käytännön tieto tyyleistä vahvistuu. Yhteisesti repertuaarikin laajenee, kun ryhmässä tulee uusia biisejä vastaan. Yhteissoittoa Rikandi käytti ryhmässä mm. niin, että yhden kompatessa toinen tai toiset soittavat sooloa tai laulavat melodiaa. Myös samaa biisiä soitettiin niin, että säestäjä vaihtuu lennosta kesken biisin. Se on hauska idea. Rikandi ilmeisesti käyttää muutenkin melko paljon laulamista tunneilla. Oman kokemukseni mukaan alkukynnys teini-ikäiselle musiikinharrastajalle laulaa ryhmässä ääneen, voi olla liian kova. Mutta olen kerran jo saanut teinipojat laskemaan tahtia ääneen rohkeasti, joten ehkä laulaminenkin olisi vielä mahdollista! Yhteissoittoon pianoryhmässä on ehdotettu mm. pianobändi-ajatusta, eli että joka soittajalla on oma roolinsa (esim.basso, soinnut, melodia, ostinato) ja siitä syntyy kokonaisuus. Tämä voikin olla alkeistasolla hyvä ja hauska menetelmä: kun jokaisen tehtävä on riittävän helppo, soittaja voi keskittyä vain yhteen asiaan kerralla. Kullakin on oma tärkeä roolinsa ja vastuunsa kokonaisuudesta. Pianobändi ei kuitenkaan mielestäni kovin pitkälle vastaa pianon ideaa soittimena. Piano on soitin jota yleensä on vain yksi per kokoonpano, ja jota yleensä soitetaan kahdella kädellä. Sen ääniala on niin laaja juuri siksi, että yksi soittaja voisi tuottaa sekä bassot, melodian, rytmin ja harmonian. Toki jos ajatus laajennetaan kosketinsoittimiin ja syntikoihin, joista saa hyvin erilaisia saundeja, on tilanne jo toinen. Jos koskettimiston tarkoitus on olla lähinnä käyttöliittymä, niin silloin mahdollisuuksia hyvän kuuloiseen ja hauskaan musisointiin avautuu eri tavalla. Meillä ei kuitenkaan musakoululla ole sähköpianoissa muita saundeja kuin se peruspiano, mikä rajoittaa tämän menetelmän käyttökelpoisuutta. Minusta piano ei vaan ole ryhmäsoitin samalla tavalla kuin vaikkapa trumpetti tai viulu. Yksi konsepti joka oli noussut Rikandin koeryhmissä luonnostaan, oli vertaisopettaminen. Eli opiskelijat kuulivat toistensa soittoa paljon, ja pyysivät välillä opiskelutoveria opettamaan jonkun jutun itselleen. Tällaista spontaania vierustoverilta kysymistä näkisin mieluusti enemmän omissakin pienryhmissäni ja yritän rohkaista sitä. Ryhmän vuorovaikutus on kokemukseni mukaan eri ikäisillä hyvin erityyppistä, ja usein kestää aikansa, ennen kuin jäsenet uskaltavat yhtään lähestyä toisiaan. Olen huomannut että kommunikointia tunneillani on kuitenkin yhä paljon enemmän opettaja-oppilas tai oppilas-opettaja -suunnassa, kuin oppilaiden kesken sivusuuntaan. Toistaiseksi aihe "pianonsoiton ryhmäopetus" on herättänyt minussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mutta ihan hyvä niin. Tänä syksynä alkaa pedagogisissa opinnoissani Metropoliassa kurssi pienryhmäopetuksesta, josta olen hyvin innoissani, sillä pystyn välittömästi viemään kaiken oppimani suoraan työhön ja saan varmasti paljon uusia käyttökelpoisia ajatuksia ja ideoita. Tätäkin tekstiä saa oikein mielellään kommentoida, ja heittää kokemuksia ja näkemyksiä kaikenlaisesta musiikin ryhmäopetuksesta! |
pedagogi
|