Pedagogisissa opinoissa olemme mm.miettineet, mistä asioista oppilaan kanssa voi ja pitää sopia? Tässä oma melko kattava listani asioista joista olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen heti aluksi uuden oppilaan kanssa:
– yhteydenpitotavat ja -ajat – saako neuvoa koskettamalla?
0 Comments
Inga Rikandin tohtorityö Sibelius-akatemian musiikkikasvatuksen laitokselle
NEGOTIATING MUSICAL AND PEDAGOGIGAL AGENCY IN A LEARNING COMMUNITY - A CASE OF REDESIGNING A GROUP PIANO VAPAA SÄESTYS COURSE IN MUSIC TEACHER EDUCATION https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/235035/nbnfife201208076281.pdf?sequence=1&isAllowed=y Työ on projektikuvaus ja haastattelututkimus, jonka tuloksena tekijä kehitti uusia yhteisöllisiä vapaasäestyksen opettamisen ja oppimisen tapoja. Aloin lukea työtä siksi, että siinä käsitellään kysymyksiä, joihin itsekin olen törmännyt sijaistaessani rytmimusiikin pianonsoiton ryhmäopetuksen tuntiopettajana. Oma kokemukseni pianonsoiton opetuksesta pohjaa vahvasti yksilöopetukseen. Haluaisin olla oppilaslähtöinen opettaja: otan aina toiveita vastaan oppilailta, että mitä kappaleita he haluaisivat soittaa, ja sitten teen niistä materiaalit kullekin sopivaksi. Koitan parhaani mukaan opettaa myös tekniikkaa, hahmotusta ja tulkintaa kappaleiden mukana. Ryhmäkontekstissa tämä on hieman hankalaa, kun on eritasoisia oppilaita. Rikandin tohtorityö nojaa sosiokulttuuriseen oppimiskäsitykseen. Kolme vuotta kestäneen työprosessin pyrkimys oli paitsi suunnitella ja luoda yhteisöllinen vapaasäestyksen oppimisympäristö, myös kriittisen pedagogiikan periaatteiden pohjalta tukea opiskelijoidensa musiikillista toimijuutta (agency). Rikandin oppilaat ovat kaikki musiikkiopinnoissaan pitkällä ja tähtäävät musiikinopettajan ammattiin. Ammatissa vahva musiikillinen toimijuus onkin ensisijaisen tärkeä taito. Aloin miettiä, mitä musiikillinen toimijuus tarkoittaa omille oppilailleni? Sitäkö, että he uskaltavat käyttää ja näyttää taitojaan omissa yhteisöissään, kuten vaikka esiintyä tai säestää perhejuhlissa tai koulussa? Sitäkö, että he tekevät omia kappaleita tai improvisoivat ja toteuttavat itseään soittimella? Uskallusta ja aktiivista otetta yhteissoittoon? Oman musiikillisen identiteetin vahvistamista? Ja ennen kaikkea: miten näitä asioita opetetaan menestyksekkäästi alkeistasolla olevassa ryhmässä? Yksi Rikandin ideoista oli pyytää opiskelijoita tuomaan biisejä tunnille. Ensin opettaja esitteli tyylilajin, ja seuraavalle tunnille oppilaat toivat omat biisiehdotuksensa ko.tyylistä ja esittivät ne ryhmälle laulaen ja soittaen. Koko ryhmä sai laulaa mukana jos biisi oli ennalta tuttu. Sitten niistä valittiin yksi tai kaksi biisiä, jotka kaikki opettelivat. Tämä oli koettu hyvänä käytäntönä, verrattuna siihen vanhaan tapaan, että opettaja vain antaa jonkin kappaleen ja sanoo että tämä on sitten shuffle. Siinä on mm.vaara että vuosien myötä opettaja tulee kanonisoineeksi tietyt kappaleet. Sen sijaan itse biisejä valitessa ja musiikista tiettyjä tyylipiirteitä skannatessa oppilaiden oma toimijuus ja käytännön tieto tyyleistä vahvistuu. Yhteisesti repertuaarikin laajenee, kun ryhmässä tulee uusia biisejä vastaan. Yhteissoittoa Rikandi käytti ryhmässä mm.niin, että yhden kompatessa toinen tai toiset soittavat sooloa tai laulavat melodiaa. Myös samaa biisiä soitettiin niin, että säestäjä vaihtuu lennosta kesken biisin. Se on hauska idea. Minulle on ehdotettu yhteissoittoon pianoryhmässä mm. pianobändi-ajatusta, eli että joka soittajalla on oma roolinsa (esim.basso, soinnut, melodia, ostinato) ja siitä syntyy kokonaisuus. Tämä voikin olla hyvä menetelmä alkeisopetuksessa: jokaisen tehtävä on riittävän helppo, soittaja voi keskittyä vain yhteen asiaan kerralla, ja kullakin on oma tärkeä vastuunsa kokonaisuudesta. Tämä ei kuitenkaan mielestäni vastaa pianon ideaa soittimena. Ja onko se sitten yhteisöllistä oppimista, jos jokainen on tiukasti kiinni omassa stemmassaan? Toki on neli- ja kuusikätisiä sovituksia olemassa, mutta käytännössä pianoja on kokoonpanoissa yleensä vain yksi ja yhden soittajan on tarkoitus käyttää kahta kättä ja luoda tarvittavat elementit itse. Jos laajennetaan kosketinsoittimiin ja syntikoihin, joista saa hyvin erilaisia saundeja, niin tilanne on jo toinen. Meillä ei kuitenkaan musakoululla ole sähköpianoissa muita saundeja kuin se peruspiano, mikä rajoittaa tämän menetelmän käyttökelpoisuutta. Piano ei vaan ole orkesterisoitin samalla tavalla kuin trumpetti tai viulu. Vai voisiko olla? Koitan kuumeisesti miettiä miten Rikandin ideat ja menetelmät olisivat sovellettavissa siihen kontekstiin jossa itse työskentelen: rytmimusiikin yleisen oppimäärän pianonsoitonopetus. Oppilaillani ei ole yksityisopetusta eikä pakollista musiikin hahmoaineiden opetusta lainkaan, vaan opetus tapahtuu pelkästään 2-4 hengen pienryhmissä, 45min viikossa, sähköpianoilla. Yleiseen oppimäärän ei kuulu pakollisia esiintymisiä tai tutkintoja, eli kyseessä on melko löyhä, harrastuspohjainen mutta silti opetussuunnitelman mukaan tavoitteellinen konteksti. Oppilaat ryhmissäni ovat aika eri tasoisia ja eri-ikäisiä, nuorin on 9v ja vanhin 16v. Oppimisen tavoitteellisuus on hieman kysymysmerkki minulle, kun oppilailta ei rehtorin mukaan varsinaisesti voi vaatia kotiharjoittelua. Jotkut harjoittelevatkin, kun taas toisilla ei ole edes soitinta. Ko. musiikkikoulussa panostetaan harrastuksen sosiaaliseen ulottuvuuteen, joten opetuksessa tulisi olla paljon yhteissoittoa. Miten voin hyödyntää ryhmää opetuksessani? Ja kuinka ryhmästä saadaan toimiva, kannustava, toisiinsa luottava, vuorovaikutteinen yksikkö? Toistaiseksi tämä aihe on herättänyt minussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mutta ihan hyvä niin. Ensi vuonna minulle tulee opinnoissani Metropoliassa pienryhmäopetusharjoittelut ja niihin liittyvä teoria, joten sitä odotellessa, jään pohtimaan. Tätä tekstiä saa oikein mielellään kommentoida, ja heittää kokemuksia ja näkemyksiä! Aloitin pianotunnit 6-vuotiaana kansalaisopistossa, sitten kävin yksityistunneilla pari vuotta ja 9-vuotiaana pääsin varasijalta musiikkiopistoon klassisen pianon oppilaaksi. Ensimmäiset kokemukseni pianonsoiton opettamisesta ovat vuodelta 2001. Minua pyydettiin opettamaan silloisessa kotikaupungissani Torniossa erääseen musiikkitukiyhdistykseen. Olin tuolloin lukiolainen, ja tietoni ja taitoni pianonsoiton opettamisesta perustuivat pelkästään omiin kokemuksiini oppilaana. Taaksepäin katsoen luulenpa että olin aika surkea ope!
Sitten elämä toi eteen muita juttuja ja pianonsoitto jäi pariksi vuodeksi tauolle. Vuonna 2005 palasin asiaan ja pääsin onnekseni Tornion Pop&Jazz-konservatorioon ammattiopintoihin. Opintojen ohessa minulla oli koko ajan pari oppilasta. Jatkoin opetushommia myös valmistumisen jälkeen Oulussa, Uusi Musiikkikoulu 2000:ssa. Vuonna 2009 muutin Helsinkiin opiskelemaan rytmimusiikin sävellystä ja sovitusta Metropoliassa. Näidenkin opintojen ohella minulla oli koko ajan yksityisoppilaita. Helsingissä olen tähän päivään mennessä opettanut pianonsoittoa jo 10 vuoden ajan, lähinnä ala-asteikäisiä lapsia heidän kodeissaan. Yhden kevään sijaistin Lastenkulttuurikeskus Musikantissa. Metropoliasta valmistumisen jälkeen 2014 liityin työosuuskuntaan ja olenkin työllistynyt pitkälti pianonsoiton kotiopettajana. Sille on nähtävästi paljon kysyntää, enemmän kuin ehdin julkisilla liikkuen tehdäkään. Toimin jonkin aikaa myös päihdekuntoutujien bändiohjaajana Kalliolan Setlementin alaisessa Askelessa. Se oli oikein mukavaa puuhaa. Teimme biisejä, muutamia keikkoja ja äänitteenkin. Tällä hetkellä opetan myös RMO Taukossa Espoossa yhtenä iltana viikossa. Jossain vaiheessa tajusin että opettamisesta oli kuin varkain tullut tärkein tulonlähteeni. Sävellys- ja sovitustöistä ja satunnaisista keikoista ei rahaa juuri elämiseen asti kertynyt. Jatkuva köyhyys, epätietoisuus ja epävarmuus musiikkialalla pärjäämisestä alkoivat nakertaa. Kiinnostuin opettamisesta oikeastaan kunnolla sillä hetkellä kun tajusin, että sehän onkin päätyöni. Tein kasvatustieteen perusopinnot Helsingin avoimessa yliopistossa 2015-2017. Noiden opintojen myötä koko opetusala alkoi näyttäytyä merkityksellisenä ja kiinnostavana. Janosin kuitenkin lisää tietoa ja ideoita nimenomaan pianonsoiton opettamiseen yli genrerajojen. Syksyllä 2018 aloitin musiikkipedagogian opinnot Metropoliassa. Tavoitteeni on saada uutta pedagogista kulmaa ja työkaluja opetukseeni sekä syventää omia instrumenttitaitojani ja suorittaa pianon B-kurssitutkinto. Haluan tulla opettajaksi joka on mahdollisimman laaja-alainen ja ennakkoluuloton. Opettajaksi joka pystyy antamaan oppilaalle eväitä juuri häntä kiinnostavaa musisoinnin tapaa varten. Oma opettajani musiikkiopistossa aikoinaan kielsi minua hakeutumasta vapaasäestyksen ja popjazz-pianon tunneille. Siihen se lupaavasti alkanut pianistin urani sitten oikeastaan tyssäsikin. Aloin rämpytellä kitaraa ja bassoa bändeissä, pianonsoitto jäi. En halua toistaa opettajani virhettä ja siksi oma ohjenuorani nro 1 on aina tukea oppilaan omia kiinnostuksia ja taipumuksia. Haluan kyetä opettamaan sekä klassista tekniikkaa ja tulkintaa, että rytmimusiikkia, harmoniaa, sävellystä, improvisointia. Piano on niin valtavan monipuolinen soitin. Alkeis- ja keskitason opetuksessani pyrin pitämään oppilaalle kaikki ovet avoinna, ja ohjata oppijaa aktiiviseen ja uteliaaseen musiikkisuhteeseen. Musiikki on jotain aivan ihmeellistä ja upeaa tässä maailmassamme, ja musiikin äärellä oleminen, sen opettelu soittaen, laulaen, kuunnellen, keksien, voi antaa elämään uskomatonta syvyyttä ja hienoja ihmissuhteita. Opinnäytetyöni Metropolian pop-jazz musiikkiin v.2013 käsitteli osallistavaa musiikkitoimintaa. Olin mukana ohjaamassa Tarinat Soikoon -improlaulutuokioita senioreille osana Musiikki elämään -hanketta.
Opinnäytetyöni löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013121221057 Lisätietoa Musiikki Elämään -hankkeesta ja sen tuloksista löytyy täältä: www.musiikkielamaan.fi |
pedagogi
|